ChristerSchoultz Selvästi läpi eduskuntaan!

Mitä on läheisriippuvuus?

Mikään ei muutu, ellei mikään muutu!

 

Luen tosi usein eri ryhmissä siitä, kuinka kerta toisensa jälkeen petytään, kun puoliso on taas lähtenyt dokaamaan. Lähestulkoon aina on kyse sukupuolijaosta niin, että mies ryyppää ja nainen kärsii siitä, ja rohkeimmat uskaltavat siitä jollekin palstalle puhua.

Olen yleensä aika suorapuheinen, koska tunnistan ja tunnen läheisriippuvuuden kohtuullisen hyvin. Omaan oman raitistumiseni  lisäksi toipumustarinan alkoholistin lapsena, eli läheisriippuvaisena. En osoita ketään tai yhtä sormella, enkä ala diagnosoimaan ketään, mutta hyvin vahvoja viitteitä läheisriippuvuudesta eri keskusteluissa esiintyy. Nettifoorumeissa, yleisökirjoituksissa, ystäväpiirissä.

Mitä läheisriippuvuus sitten on? Sen voisi kuvailla seuraavalka tavalla: 

Epämääräinen määrä epämääräisiä itselleen haitallisia toimintamalleja.

Ei siis ole kyse siitä, että olisi jostain ihmisestä riippuvainen. Englannin sana co-dependency kuvaa sitä paremmin, sairastutaan toisen rinnalla. Avaan tätä asteittain myöhemmin.

Ensimmäinen yllätys saattaa tulla kun kerron, että erittäin harvoin se juoppo puoliso on läheisriippuvuuden aiheuttaja. Läheisriippuvuuden mallit ovat jo kehittyneet omassa lapsuudessa & nuoruudessa, ei sitten vasta kun aletaan kulkea puolison rinnalla. Juuri tämä on se seikka miksi se alkoholisti sen lähärin rinnalle ajautuukin. Läheisriippuvainen ei aseta itselleen rajoja, vaan hyväksyy huonoa käytöstä itseään kohtaan. Hän välttelelee usein konflikteja, ei sano asioista tai nosta niitä esiin, päinvastoin, välttelee niiden esiin ottamista tai konfrontoimista. Usein aletaan hääräämään ja huseeraamaan, jolla päästään irti hetkellisesti pahasta olosta. Puhutaan kontrolloinnista. Pestään ja siivotaan puolison jälkiä, häpeä päihdepuolisosta ja tilanteesta on niin suuri, että aletaan omaksumaan toimintsmalleja, joilla alkoholismia peitellään.

Läheisriippuvuus toki pahenee ajan saatossa, sitä myöten kun päihderiippuvaisen puolison päihdesairaus etenee. 

Tämänkin tekstin lukijoista joku saattaa tunnistaa itsestään samat asiat mitä meillä kävi.

Jokaisen lapsemme kohdalla neuvolakäynneillä täytyävät kummatkin vanhemmat lomakkeen, jossa tiedustellaan vanhempien päihteidenkäyttöä. Meillä x- ja nykyinen vaimo ymmärsi todella hyvin minua, kun sanoin että tähän minä rastitan että käytän todella harvoin, ettei vain yliherkät sossutantat, jotka pahoittavat mielensä jo yhdestä bissestä, ala vaahtoamaan asiasta. Mekin (nykyinen vaimoni), kuten suurin osa lapsiperheistä jossa on päihdevanhempi, päädyimme loppuluisuni ainana Lastensuojelunnasiakkaaksi. Jälkikäteen ajateltuna se oli erinomainen asia.

Tai sitten puolisoni valehteli tosi usein sukulaisille tai lähipiirille, miten sen Christerin selkä on nyt taas äitynyt niin pahaksi, ettei päässyt tulemaan. Tosiasiallisesti makasin kotona niin kännissä, etten voinut minnekkään kylään lähteä. Pieni lisähuomautus tähän, että näin siirretään muuten eteenpäin läheisriippuvuuden toimintamalleja omille lapsille. Isän dokaamista pitää salata. Häpeä on siirretty eteenpäin. Asiasta ei puhuta.

 

Päihdeperheissä kodit ovat usein erittäin siistejä. Lähäripuoliso pyrkii kontrolloimaan tilannetta pitämällä kotia tip-top. Ikäänkuin ettei vain kukaan tajuaisi tai huomaisi että meillä on asiat huonosti. Sen jälkeen kun vaimoni lähti hoitamaan omaa läheisriippuvuuttaan, alkoi meilläkin kämppä näyttämään siltä, miltä sen kuuluu tehdä viiden lapsen taloudessa. Tai oikeastaan jo ennen sitä, koska loppuluisuni aikana, vain välttämättömimmät asiat hoituivat. Samaan aikaan ulospäin annettu kuva perheestämme oli sellainen, että sai lukea somepäivityksiä siitä, kuinka tuo ihana pariskunta matkustelee ympäri maailmaa. Jotku ymmärsivät ihmetellä asiaa, tuskin kenelläkään kävi kuitenkaan mielessä, että päihderiippuvainen isä hyvittelee pahaa oloaan rahalla. Matkoilla en dokannut (paitsi että ihan lopussa en kyennyt niilläkään olla juomatta), joten ne olivat pääsääntöisesti aika kivoja. Ne olivat kuitenkin juomisen mahdollistamista minulle. Sama malli sai vain jatkua.

Toimintamallit ovat siis itselleen haitallisia, koska tätä kautta mahdollistetaan päihderiippuvaisen käytöksen jatkuminen. Sanotaan, että mikään ei muutu ellei mikään muutu. Kun annetaan kaikin keinoin kuva siitä ettei mitään ongelmaa ole, mahdollistetaan mielettömän upealla tavalla päihteiden käytön jatkuminen. Tehdään kaikki sen eteen ettei kukaan vain näkisi, että perheessä on virtahepo olohuoneessa. Itse hermostuin siitä, kun vaimoni lakkasi tykkäämästä somepäivityksistäni. Hän oli alkanut hoitamaan itseään!

 

Epämääräinen määrä? Se taas tarkoittaa sitä, ettei niitä ole helppoa etukäteen tunnistaa, vaan ne tulevat tosi monessa tilanteessa esiin. Läheisriippuvuus on ihan samalla tavalla sairaus siinä missä alkoholismikin. Siinä ei haise viina, ja siitä voi toipua, mutta parantua ei voi. Kerran alkoholisti on lopun elämää alkoholisti, se on sairaus jota pitää hoitaa. Ihan samalla tavalla läheisriippuvuus on sairaus jota pitää hoitaa, koska muuten ajaudutaan kerta toisensa jälkeen samaan tilanteeseen. Olen täysin varma siitä, että tämänkin lukijoissa on monia, joilla nykyinen suhde ei ole ensimmäinen joka on alkoholistin tai hyvin narsistisen ihmisen kanssa. Ja on ihmetelty ääneen ystäville ja vastaavissa foorumeissa että miten taas alkoholisti tai huijaava kusipää onnistui hivuttautumaan kumppaniksi. Taas kerran kumppani osoittautui juopoksi tai narsistiseksi. Ja taas siitä on mahdotonta päästä eroon, kosks siitä on niin vaikea päästää irt ihmisestä. Josko sen tällä kertaa voisi rakastaa hyväksi? Jos nyt onnistuisi siinä missä ei ole aikaisemmin onnistunut? Josko?

 

Vastaus löytyy peilistä. Ja sitä on hirveän vaikea hyväksyä. Ihan samalla tavalla kuin alkoholismin kielto pitää saada murretuksi, jotta toipuminen voi alkaa, pitää läheisriippuvaisen myös ymmärtää, että vain muuttamalla omia toimintamallejaan, voi hän saavuttaa jonku muutoksen tilanteeseen. 

 

Koska toimintamalli ei muutu, eli erinomainen kasvualusta alkoholistille kehittää omaa päihdesairautta pitemmälle, vetää hän kuin magneetti puoleensa päihderiippuvaisia.

 

Yksi hyvin omasta elämästäni tunnistamani seikka on jotain jota kutsun luteiluksi. Läheisriippuvaisena ajattelin jatkuvasti että mitäköhän muut ajattelevat minusta. Olen kuin lude kiinni toisessa miettien miten toimimalla tulisin hyväksytyksi. Omalla kohdallani yhdistettynä päihderiippuvuuteeni, johti tämä mitä erikoisimpiin toimintamaalleihin. Minun piti tulla hyväksytyksi hinnalla millä hyvänsä. Valehtelin, annoin hyvin manipuloidun kuvan itsestäni, ja käytin kerta toisensa jälkeen samoja keinoja saadakseni huomiota ja hyväksyntää. Olen kuluttanut sievoisen omaisuuden tähän. Ehdotus merkkikäsilaukun ostosmatkasta Nykiin parin deitin jälkeen sai useimman daamin positiivisen huomion, erityisesti kun kerroin kustantavani tämän. Kahden käden sormet eivät riitä laskemaan kuinka monta näitä keikkoja olen tehnyt. Sain huomiota, se tuli minulle kalliiksi, ja sain myös lisäaikaa dokata. Kyllähän sitä nyt vähän sietää mokia kun on noin ihanan romanttinen mies, eikö? Tähän ansaan meni moni. Ja mitä niistä reissuista koostui? Lyhytaikaista fyysistä hyväksyntää ja tyhjä olo.

Mutta palatakseni takas maan pinnalle Atlantin ylittävältä lennolta, niin tajuan, että läheisriippuvuus on tavallaan hyvin itsekeskeistä. Ei koko maailma pyöri minun ympärilläni. Miettiessäni jatkuvasti mitä muut minusta ajattelevat, ajattelen, että muut ajattelevat minua koko ajan. Tämän sanominen ääneen saa monesti aikaan reaktion. Jos se sellaisen aiheuttaa, on erityisen hyvä syy katsoa sinne peiliin. Mikä sen reaktion aiheuttaa. Käsittelemättömät asiat? Jos joku sanoo minulle että olen alkoholisti, läheisriippuvainen tai diabeetikko, ei ne aiheuta mitään säväreitä. Koska olen niitä, hyväksyn ne, ja hoidan sairauksiani.

Kaikki lähtee itsestään, emme voi muuhun tai muihin vaikuttaa.

Olen dramaattisesti tuonnut esiin tilanteitani, avioliittojani (erojani), huoltajuusriitojani, ylipäätään miten epäoikeudenmukaista on se että minä joudun näin kärsimään. Tällä kaikella olen hakenut hyväksyntää omalle toiminnalleni, sen sijaan että olisin kohdannut itseni. Olen ollut draaman kuningas!

Hyvin yleistä on myös se, että läheisriippuvuudessa kiellon olessa niin kova, ettei haluta nähdä oman avun tarvetta. Alkoholismistani ja läheisriippuvuudestani toipuminen alkoi siitä, kun myönsin että en pärjää itse, ja tarvitsen apua. Olen ’voimaton’ sairauteni edessä. Minun piti hyväksyä se.

 

Niin nurinkurista kuin se on, niin avun hakemisen kynnys on todella korkea. Häpeämekanismi pitää siitä huolen. Vaikka on kiistatonta että alkoholismiin ja läheisriippuvuuteen on saatavilla apua, niin sitä apua on vaikea otta vastaan. Asian voisi kääntää niin, että myöntämällä itselleen asioita, ikäänkuin viedään pois oikeus valittaa asioista. Ja minä osasin valittaa, voi luoja että olin hyvä syyttämään muita olostani. Kun alkulähde sille oli kuitenkin kylvetty jo hyvin nuorella iällä, alkoholistiperheen vesana.

On paljon helpompaa syyttää kaikkea ympärillään voinnistaan, toimintamalli joka jatkuu hautaan asti ellei sitä muuta, kuin kohdata itsensä, ja muuttaa omia toimintamallejaan.

 

Olen todella onnellinen siitä, että vaimoni näki oman tilanteensa, ja meni hoitamaan läheisriippuvuuttaan, ja että olen alkoholismista toivuttuani, päässyt myös itse toipumaan läheisriippuvuudestani. Omalla kohdallani tuntuu että alkoholismin selättäminen oli helpompaa kuin lähäriyden. Moni muu raitistunut on samaa mieltä kanssani. 

Joudun alati hoitamaan itseäni etten omaksuisi takaisin itselleni haitallisia toimintmalleja. Kaikki lähtee kuitenkin siitä, että opin rakstamaan itseäni, jota kautta tulee itsensä kunnioitus, ja kyky asettaa itselleen rajoja. Se on iso prosessi, koska on koko aikuisiän tottunut toimimaan jollain tavalla. 

 

Muutos ei tapahdu hetkessä, mutta se taphtuu. Muutos lähtee itsestään.

Mikään ei muutu ellei mikään muutu❣️

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Lähestulkoon aina on kyse sukupuolijaosta niin, että mies ryyppää ja nainen kärsii siitä, ja rohkeimmat uskaltavat siitä jollekin palstalle puhua."

Itse asiassa tiedän useita tapauksia, joissa tuo on päinvastoin. Siksi en allekirjoita tuota määritettä "lähestulkoon aina".

Käyttäjän ChristerSchoultz kuva
Christer Schoultz

Siis ei tietystikkään ole niin, että jako juomisessa menee niin, että mies ryyppää ja nainen voi huonosti. Tämä on vähän epäselvää kirjoituksessani, tässä tarkoitan sitä, että tästä huonosta voinnista eri foorumeille kirjoittaa lähestulkoon aina nainen.
Mitä tulee läheisriippuvuuteen, niin siitä haettu apu (hakusanat, saatu hoito jne) on erittäin sukupuolijakautunutta. Alkoholismi taas ei katso sukupuolta, naiset tosin sairastuvat alkoholismiin myöhemmin kuin miehet. Tähän on syynä lapst. Sairaus on puhjennut jo ennen lasten syntymää, mutta äitiyden ja alkoholismin aiheuttama häpeä on niin suuri, että se hidastaa hieman alkoh käyttöä, ja johtaa myös siihen että hoitoon hakeudutaan myöhemmin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset