ChristerSchoultz Selvästi läpi eduskuntaan!

Juhannus – mikä ihana tekosyy!

Juhannus - Mikä ihana tekosyy.

Juhannuksesta alkaa lomakausi, joka alkoholistiperheissä käynnistetään useimmiten oikein ekstra ”ryypyn” kera. Pitäähän "juhlakoneisto" saada vahvasti käyntiin!

Juhannuksena ikään kuin saa ja pitää olla aivan kanttuvei. Se on maan tapa. Itse olin juovaan aikaan yleensä juhlapyhinä juomatta, mutta keskikesän juhlaa omalla kohdallani vietettiin aina useamman päivän – yhteen soittoon. Kuivahumalaa oli jatkunut jo koko alkuviikon, ehkä jopa kuukauden. Olin useasti kerännyt vielä irtopisteitä osallistuen aktiivisesti lasten harrastuksiin koulujen päätyttyä....mutta kun koitti juhannus, niin silloin minäkin oikeutin itselleni vähän rentoutusta rankan kevään jälkeen. Olinhan hyvä ja osallistuva isä, ja vetosin kovin alkoholistiperheeseen tuttuun itsepetokseen: Toinhan minä myös pääosin perheen elannon. 
Alkoholismin ansioista ja kuivahumalaisuuden ansiosta, olin muokannut itselleni ajattelumallin, jossa Juhannuksen aatonaattona ajelin mökille, ja kun matkaa mökille oli enää ”yhden oluellisen” verran jäljellä, saa sen oluen avata ajaessa. Kaikki muut autossa olijat oppivat vuosien saatossa kavahtamaan tuota ensimmäistä sihahdusta, ja jotain intellektuellia lausumaani, että ensimmäinen menee ikenille tms. Juova juhannus alkoi silloin. Juominen oli kuitenkin alkanut jo viikkoja aikaisemmin.

Vuosien saatossa mökille menemiset alkoivat yhä useammin olemaan yhden miehen keikkoja. Ja kun kerran bissen pystyi juomaan mökkitien loppumetreillä, niin samapahan tuo on jos se on olut tai viinapullo. Alkoholiahan kummassakin, eikä siitä yhdestä kaljasta tahdo oikein saada mitään tunnetta kuin ärtymystä. Tässä yksi oiva esimerkki itsensä kusettamisesta ja alkoholismisairauden etenemisestä. Toleranssi ja itsepetos kasvaa käsi kädessä. Ainoa joka ei kasva on ympärillä pysyvien ihmisten määrä.
Kun mökille pääsi perille saattoi usein käydä niin, että sain tavarat kannettua autosta talolle vasta tunteja myöhemmin. Oli niin hiivatun tärkeä katsoa ympäri tiluksia, mitä tuhoja toissaviikkoinen myrsky oli tehnyt taimikolle, tai olisiko joku käynyt luvatta venevajassa. Tosiasiallisesti kävin juomassa salaa, ja piilottamassa viinapulloja strategisiin paikkoihin. Samalla kävin juomassa siitä yhdestä avatusta tölkistä, jonka olin jättänyt hyvin kaikkien näkyville; teatraalisesti hieman hörppimässä. Hajuviina. Selitti viinan hajun suussani. Varmasti on elämänkumppani jossain vaiheessa ymmärtänyt kahdeksannen venevajatarkistuskeikan jälkeen, kun ukko on aivan naula päässä, että mistä on kyse. Alkoholisti kuitenkin luulee, ettei kukaan huomaa. 

Yhtenä juhannuksena olimme kyläilemässä silloisen tyttöystäväni vanhempien mökillä. Kovasti ihmettelivät miten aloin illallisella sammaltamaan yhden viinilasin ja yhden snapsin jälkeen. Nämä nautimme ulkosalla sillin ja uusien perunoiden kanssa. Olin tullut aivan selvin päin mökille ja ruokapöytään. Kuivahumalani oli tosin aivan karmea. 
Se mitä läsnäolijat eivät tienneet, että kaksi lyhyttä pyrähdystä autoni takaluukulla talon toisella puolella, eivät olleetkaan tarkoituksella unohdettujen röökien tai kännykän hakumatkoja, vaan kossuntyhjennyskeikkoja. Kummallakin kerralla tempaisin kossun naamariin. Ne voi juoda ykkösellä. Humala tulee tosin ikävän kertaheitolla, ei oikein pääse nauttimaan nousarista. Syy tähän kiiruhtamiseen oli tietysti se, että kun ne tolvanat eivät muuta tehneetkäin kuin joivat liian hitaasti. Alkoholistilla viinan himo lisääntyy sairauden edetessä, silloin sitä viinaa on saatava. Ensimmäisen ryypyn jälkeen se on menoa. Aina. Iänkaikkisesti. Ja olihan sitä paitsi juhannusaatto, aamen!
Naurattaa vielä tänä päivänä se keskustelu ruokapöydässä siitä, kuinka minulla on ollut stressaavaa töissä (en ollut edes töissä), ja kuinka kaksikielisenä viinilasin jälkeen toinen kotimainen jää kuitenkin vähän heikommaksi - se on ihan yleistä.

Mitä sitten tapahtuu kun alkoholistiperhe toipuu?

Voin tehdä seuraavanlaisen reissun, ilman että kukaan on huolissaan. Olen matkalla vanhimman lapeni ja bonuslapsen kanssa Venäjälle autolla katsomaan jalkapallon mm ottelua. Matsi pelataan juhannusaattona. Laivalla Tallinnaan ja 10h ajomatka Kalingradiin. Juovana aikana olisi ollut lähes varmaa, että laivalla naksuu jo niin pahasti (kuivahumala), että olisin suorittanut oman ajo-osuuteni raivoavalla tarmolla, ja ollut erittäin hermostunut. Takapenkki olisi hikoillut ja ollut helpottunut kun olisimme perillä. Perille tullessa olisi sihahtanut tuontipullo auki, kuuluuhan Venäjällä juoda vodkaa. Se olisi saattanut tapahtua jo hotellin parkkipaikalla, ”mökkitiellä”. Se on Venäjällä maan tapa. Olisin ajatellut että ei tästä mitään haittaa ole lapsille, pari rentouttavaa jos tässä nyt ottaa. Kuitenkin lapsien päässä olisi ollut pelko siitä, päästäänkö me edes kotiin täältä, ja kuinka pitkä on putki tällä kertaa. Oma poikani olisi hävennyt isäänsä silmät päästä. Vanhempiaan kun ei voi valita.
Matsissa olisin ollut varmasti päissäni. Tulosta olisin saanut etsiä netistä seuraavana päivänä. Se että matkalla olisi lapsia mukana, ei olisi ollut mikään hidaste. Alkoholismin edetessä ei edes omien lapsien hyvinvointi mene päihteen saannin edelle. Se ei ole tahtoasia, vaan ihan neurokemiallista. Päihteen tarpeen säätelyä voi kontrolloida tasan yhtä paljon kuin diabeetikko voi kontrolloida insuliinintuotantoaan. Vain hengitys menee päihteen saannin edelle.
Onneksi olen saanut raitistua ymmärtääkseni kiitollisuuden siitäkin, että saan nauttia juhannuksesta päihteettä. Minun ei tarvitse juoda. Saan seurata lajia josta pidän rakkaiden ihmisten kanssa.
Kotimatkalla poikkeamme Riikaan yhdeksi yöksi. Tähän kohtaan minun on lisättävä pieni insertti edeltävästä Riikan matkasta, jonka tein vuosia sitten vanhimman poikani kanssa. Hän oli silloin reilusti alle 10v silloin. Puhuimme tänään tuosta matkasta. Olemme keskustelleet monista juovan ajan tapahtumista, mutta aina silloin tällöin muistuu uusia mieleen. Tästä matkasta nimittäin minulla ei ole mitään havaintoa sen osalta, miten olemme päässseet Riikaan. Sen jälkeen kun lähdemme kotioveltamme liikkeelle taksilla, on muisti ihan blanco, ja muistini palaa reilua vuorokautta myöhemmin Riigassa hotellihuoneessa, iskiaksen takia lähes liikuntakyvyttömänä. Selkä oli jo pirun kipeä ennen matkaan lähtöä, eikä edes edeltävän yön dokaaminen vienyt kipua pois. Ei edes levyllinen vahvoja kipulääkkeitä jotka huuhtaisin alas viinapullolla aamulla. Totesin vielä puolisolleni, että ainoa tapa lähteä matkaan, joka oli jo maksettu, oli turruttaa kipusensorit. Tänään siis kysyin pojaltani miten me oikein pääsimme sinne hotellille ja miten meni lento, muistaako hän. Ja ymmärsikö hän että olin päissäni. Matka oli mennyt oikein hyvin ja kyllä hän tiesi että olen tosi kännissä, vaikkakin pystyin operoimaan jokseenkin järkevästi. Hän oli jo tottunut siihen.
Syy miksi halusin puhua Riikan matkastamme oli se, että halusin kysyä tuleeko hänelle tunteita tai pelkotiloja siitä, että matkustamme tällä reissulla samaan kaupunkiin.
None whatsoever -oli vastaus. Hänen toipumisensa on edennyt tosi pitkälle.
Myöskään vaimoni ei huolehdi siitä, retkahdanko ryyppäämään matkalla. Hänellä ei ole siitä pelkoa. Raitis ihminen ei retkahda, vaan hoitaa itseään jatkuvasti. Myös vaimoni on hoitanut itseään ja toipunut, ymmärtääkseen ettei hän voi millään lailla vaikuttaa juomiseeni tai juomattomuuteeni. Raitis ymmärtää sairautensa, ja kuinka sitä tulee hoitaa.
Olen siis erittäin kiitollinen siitä, että juhannus ei ole meidän perheessä sellainen jota tarvitsisi pelätä, vaan juhla, jota minun ei tarvitse juhlia alkoholilla. Muut pitäköön sen aineen kanssa hauskaa, minulle se ei vain sovi.
Elämästä ei suinkaan ole viinan jäämisen myötä kadonnut ilo. Päinvastoin, nyt se vasta on palaamassa ❤️

Hyvää Juhannuksen odotusta, 

Christer, raitis alkoholisti

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Näitä tarinoita kuulee mutta ei koskaan liikaa, hyvä kun jaoit tämän. Turhan monta tuttua on viina vienyt, jonkun narun kautta hautaan ja toisen muuten vain pohjalle. Vaikea tai mahdoton sitä on sivusta auttaa jos motiivi ei löydy itsestä.

Hyvää Juhannusta!

Pekka Iiskonmaki

Olen juoppo. En lopeta juomista kuin haudassa.

Kännissä ja kihloissa on kivaa!

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

Nyt on niin pitkä teksti ettei jaksa... juhannuksena on moni lapsi saanut alkunsa. Joskus siihen on tarvittu rohkaisuryppyjä. Moni myös kuolee jussina. Ehkä enemmänkin ne risut
Moni on pohtinut onko elämää ilman alkoholia tai päihteitä..

Käyttäjän teppoovaskainen kuva
Teppo Ovaskainen

Kiitos kirjoituksesta, Christer, ravisteleva teksti.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset